Pikku jakkara
Pyöreät muodot tulivat tutuiksi tämän ihastuttavan pikku jakkaran kanssa. Aarteet sisäänsä kätkevä pikkuinen oli kyllä ehdottoman suloinen tehdä.
Kansi kätki siälleen pumpulan jolle en keksinyt muuta selitystä kuin neulatyyny. Sen kankaan väri antoi vihjettä, että kun päällimmäisen kankaan irroittaa, löytyy sisältä vielä lisää.
Ja löytyihän niitä. Kannen kankaita oli yhteensä kolme ja kotelon kankaita kaksi erillaista.
Koko kokoelma sisältä löytyneitä kankaita. Kanteen löytyi siis yksi kangas enemmän kuin koteloon. Olisi hauska tietää miten niin on käynyt. Missä välissä kansi on ollut eri kangasta kuin kotelo.
Pehmusteille ei tässä tehty mitään. Olivat vielä hyvässä kunnossa, eikä tämä ole tarkoitettu istumista varten. Korkeintaan jalkojen lepuutukseen neulonnan lomassa.
Siinä valmis ihanuus. Vasta tässä vaiheessa kun näitä kuvia tänne purkasin huomasin, etten ollut ottanut yhtään kuvaa valmiista sisäkannesta, jonka ihan itse olin vanerista leikannut ja lakannut. Hieman harmittaa, mutta kuvien puuttumisesta päättelisin, että tämän tekeminen on ollut yhtä suuri ilo kuin valmiin jakkaran katsominen. Tämän pikkuisen myötä alkoi pikkuisen oikeasti tuntumaan, että ehkäpä minusta tulee vielä ihan oikea verhoilija.
Ja jatkossa muistan varmsti ottaa kaikki vaiheet myös kuvina talteen.
Kommentit
Lähetä kommentti